tiistai 8. syyskuuta 2009

Taimi-Taaperon Nimpparikakku



Taimin päivän kunniaksi tein Omenaista Juustokakkua omasta päästä :)

pohja:

200 g (ruis)digestivejä
60 g sulatettua voita
pari riviä tummaa suklaata (Pandan tummaa)

täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g rahkaa (laitoin 500 g että piisaa koko porukalle :))
2.5 dl Flora Vispiä
3 raastettua omenaa
kanelia
6 liivatetta
0.5 dl sitruunamehua
0.6 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

1. Murskaa keksit paksussa pakastepussissa kaulimella
2. Sulata voi mikrossa ja lisää sulaan rasvaan suklaapalat. Lisää seos keksimuruihin ja sekoita.
3. Pingota voipaperi irtopohjavuuan pohjalle ja painele muruseos vuokaan. Laita jääkaappiin.
4. Laita liivatteet likoamaan isoon määrään vettä.
5. Sekoita rahka, tuorejuusto, sokerit, kaneli ja puristettu omenaraaste. Vatkaa kerma vaahdoksi.
6. Kiehauta sitruunamehu ja sulata hyvin puristetut liivatteet joukkoon. Lisää liivateseos rahkaseokseen.
7. Sekoita lopuksi kermavaahto mukaan varovaisesti.
8. Kaada täyte pohjan päälle ja laita mielellään yöksi jääkaappiin. (Meillä ehti olemaan 5 tuntia ja loistavasti ehti hyytyä)

Sokerin määrää kannattaa lisätä jos haluaa makeaa kakkua, varsinkin jos tuplaa rahkan määrän. Tämä oli semmoinen raikas ja omenainen kakku.

Ei kommentteja: