sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Perinteiset Nooran päivän Muurikkaletut :)

Tänä vuonna sain mitä Parhaan Kunniavieraan juhlimaan nimppareita kanssamme! Tässä Kummityttömme Meri mansikkamöllykän kanssa :D

Niin kauan kun muistan, on Nooran päivää juhlistettu muurinpohjaletuilla, satoi tai paistoi. Helteistä huolimatta perinteistä ei poikettu tänäkään vuonna. Aamulla haettiin paikalliselta mansikkatilalta Niitty-Seppälästä tuoreita mansikoita kekkereille. Ennen rannalle lähtöä tein taikinan kahteen litraan maitoa. Iltapäivällä isäntä paistoi koko taikinan ja kaksi lättyä jäi jaettavaksi iltapalalle :)

Makeat lätyt tarjoiltiin omatekemän hillon, vaniljavaahdon ja tuoreiden mansikoiden kera. Nam!

Ennen makeita syötiin lättyjä kahdella suolukalla täytteellä.

Aura-juustoinen herkkusienitäyte

2 sipulia
pkt herkkusieniä
Aura-juusto
creme fraiche
kermaviili
mustapippuria
paprikajauhetta
valkosipulijauhetta

1. Paista kuutioitua sipulia pannulla hetki. Lisää mausteet sekaan.
2. Siivuta herkkusienet panulle ja paista, kunnes neste on haihtunut.
3. Sulata Aura-juusto sekaan.
4. Anna jäähtyä.
5. Sekoita joukkoon maitotuotteet ja tarkista maku.

Tonnikalatäyte

2 prk tonnikalapaloja öljyssä (valutettuna)
Keso raejuustoa
kermaviili
paprika kuutioituna
sipulin varsia
paprikajauhetta
mustapippuria
yrttisuolaa

1. Valuta tonnikalat, kuutioi paprika, suikaloi sipulin varret ja sötkötä kaikki sekaisin :)
2. Mausta ja maista.

Lisäksi suolaisten lättyjen kanssa tarjoiltiin oman maan salaatteja.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Hääpäivän Herkut


Tässä epävirallinen hääkuvamme 9 vuoden takaa :) Paljon on ehtinyt yhdeksässä vuodessa tapahtua. Vietimme hääpäivää 7.7 ja pitihän sitä muutama paakkelsia vääntää helteistä huolimatta.

Kesän ensimmäinen Manoffee, jonka ohjeen löydät täältä.

Oman maan pinaattipiiras, jokseenkin näin :)

Lapsille banaanimuffareita suklaakerman kera (eivät ryökäleet tykkää manoffeesta).

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Utelias Vili ja tilpehöörit

Kullannuppu Kummityttömme Unna täytti juurikin ruhtinaalliset 3-vuotta! Hän toivoi tulevaan juhlakakkuunsa suurta suosikkiaan Uteliasta Viliä. Päivänsankari tunnisti koristeeni Uteliaaksi Viliksi, se hyvä :)



Lisäksi kakkua koristamaan tein pikkuruisia päivänkakkuroita ja tietysti banaaneja!

Koko sekalainen seurakunta Onnittelee Unnaa!

Edit. Tässäpä vielä kuva valmiista teoksesta :) Kyllä onnistui Vera ja Jussi loistavasti!

Helnan Herkulliset Munakoisot :)




Lomareissullamme käytiin Rakkaan Helena-Ystäväni maatilalla Nivalassa maatilamatkailussa. Emäntä oli kehitellyt taas kerran loistavan menuun ja sain olla tekemässä tätä herkullista kasvisruokaa.

Helnan Herkulliset Munakoisot :)

suuri munakoiso
Halloum-juustoa
tuoreita tomaatteja
basilikan lehtiä
öljyä
valkosipulia
suolaa
pippuria
voita paistamiseen

1. Siivuta munakoiso pituussuunnassa ohuiksi siivuiksi. Tee öljystä ja mausteista marinadi ja voitele viipaleet molemmin puolin. Lado voidellut viipaleet uuninpellille ja paistaa 225 asteisessa uunissa noin 5 minuuttia tai kunnes pehmenevät.
2. Kun munakoisot ovat uunissa, niin siivuta Halloum-juusto ja tomaatit sekä irrottele basilikasta lehtiä.
3. Laita munakoisoviipaleen päälle Halloum-juustosiivu, tomaattia ja basilikan lehti.
4. Taita viipale puoliksi ja sulje käärö coctailtikulla.
5. Paista voissa kullanruskeaksi. Nam!

Helena tarjosi näitä herkkuja uunilohen, uusien perunoiden ja täytettyjen herkkusienien kanssa. Ruusperin Rouva suosittelee!

Raparperikakkunen



Ennen lomareissuamme sain vihdoin Rakkaan Ystäväni meille kahvittelemaan kaksosineen :) Tein Raparperikakkua, jonka ohjeen löysin Kyökkipiika Katin blogista. Vähän muuttelin ohjetta eli en laittanut lainkaan hillokkeeseen omenaa. Hyvää tuli pelkällä raparperillakin. Käytin kakkua hetken pakastimessa ennen tarjoilua, sillä Flora Vispi petti minutkin jo toista kertaa. Toivottavasti se virheellinen erä loppuu kaupoista pian! Eli huomasin heti purkin avattuani, että koostumus on kummallinen. Vaahtoutuminen oli hakusessa ja niinpä tuikkasin sekaan ihka aitoa kuohukermaa :) Täytettä tuli runsaanlaisesti ja ilman liivatetta tehtävä kakku oli riskialttiissa tilanteessa :) Hyvin pysyi kumminkin kasassa ja täyte oli pehmoista ja hyvänmakuista. Koristelin sulalla valkosuklaalla ja sokerimassasta tekemilläni lehdillä.

Kiitos Minnalle visiitistä ja Kaikkea Hyvää <3