lauantai 29. toukokuuta 2010

Raparperipiirakka


Ihanaa kun saa taas koristella leivonnaiset puutarhan antimilla! Kyllä kesällä kelpaa :)



Mansikkamäen Ebe oli tehnyt joitakin aikoja sitten kahden sorttista raparperipiirakkaa ja siitä lähtien on tehnyt mieli kyseistä herkkua :) Tänään sain lopulta aikaiseksi. Laitan tähän vielä ohjeen omilla muutoksillani.

Raparperipiirakka

125 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

2,5 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Päälle:

1 dl omaa mansikkahilloa

Täyte:

n.5 dl raparperinpaloja

1 dl sokeria

200 g kermaviiliä

200 g ranskankermaa

2 kananmunaa

0,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

pieni ripaus kanelia

1. Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi ja levitä jauhotetuin sormin piirakkavuoalle ja sen reunoille.

2. Pehmitä raparperit kattilassa tai mikrossa sokerin (1 dl) kera, niin etteivät palat murskaannu. Kaada ylimääräinen neste pois.

3. Sekoita muut täyteainekset keskenään. Levitä hillo pohjan päälle. Kaada raparperit piirakkavuoalle taikinan päälle ja levitä seuraavaksi rahkatäyte tasaisesti. Paista 175 asteessa 45-50 min.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Herkullisen näköistä piirakkaa ja mitä kauneimmin koristeltu! =) Pitääpä kokeilla josko raparperi piirakka maistuisi nyt paremmin kun lapsena :)

Ruusperin Rouva kirjoitti...

Upposi huomattavasti paremmin :) Ja kun laittaa tarpeeksi sokeria ja maitotuotteita niin ei ole liian kirpsakkaa ;)

Johanna/vauvapaaari kirjoitti...

Minä olen lapsena tykännyt raparperistä aivan sellaisenaan. Ja luulen että vieläkin maistuisi, on vaan tullut tietoon oksaalihapot ja muut, niin on ennakkoluuloisempi :)
Mutta piirakassahan on maitoa joka neutraloi, voisi siis kokeilla :)

SakariSokeri kirjoitti...

Ihanasti olet koristellut piirakan :)

nohanna kirjoitti...

Oi, kuulostaa ja näyttää niin hyvältä, että tätä täytyy kokeilla! Pihalla kun noita raparpereja olisi käytettävissä :)