maanantai 23. heinäkuuta 2012

Mansikkainen salaatti


Ruusperin rouva yrittää taas keventää kuten vuodenaikaan kuuluu :) Salaatit on kyllä niin herkullisia, että ei tämä niin kurjaa ole! Pälkäneellä on useita tiloja jolta voi hakea tuoreita kasviksia. Lähiruoka maistuu herkulliselta ja siitä tulee hyvä mieli. Jonkun verran meillä kasvaa omalla kasvimaallakin, (naapureille tiedoksi, että kyllä sieltä jotain saadaan syödyksikin, että ei ihan pelkkää rikkaruohoa... :) ) mutta loput haetaan paikallisilta tuottajilta.

Niitty-Seppälän tilalta haetaan mansikat, herneet ja monet vihannekset. Lapset tykkäävät käydä tilalla, sillä  kesätorin ja kahvion lisäksi tilalta löytyy kotieläinpiha ja polkuautot :)


Suttisen kauniilla tilalla asioidaan myös. Marjojen ja kasvisten lisäksi myymälän yläkerrasta löytyy kovin tunnelmallinen vinttipuoti, josta saa kädentaitajien tuotteita kesäiseen aikaan. Kahvila on Suttisella myös omaa luokkaansa.

Kesällä Pälkäne on kyllä parhaimmillaan. Sen on huomanneet myös monet mökkeilijät. Oikein hymyilyttää kun toisinaan ei meinaa Löytötexille tien yli päästä, kun on autoa jonossa pukkaamassa kylän läpi :)

Mansikkainen salaatti

jäävuorisalaattia
kesäporkkanoita
kesäkurpitsaa
sipulinvarsia
tuoreita mansikoita
himpun verran Apetina fetaa (öljyssä aurinkokuivattujen tomaattien kera)

Ei kommentteja: