sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Halloum-juusto Salaatti



Ruusperin Rouvan kamera alkaa sanoutua irti tehtävistään, mutta kaippa noista kuvista jonkun selvän saa :)

Tämä Halloum-juustoinen salaatti on aivan loistava. Lukeutuu meidän perheen jumittuneisiin juhlaperinneruokiin! Nyt kumminkin tehtiin iltapalaksi, vaikkei mitään varsinaisesti juhlitakaan.

Halloum-juusto Salaatti

jääsalaattia
kurkkua kuutioina
tomaattia kuutioina tai
kirsikkatomaatteja
omenaa kuutioina
punasipulia (tavista tällä kertaa kun muuta ei löytynyt)
Halloum-juustoa pannulla paistettuna

1. Tee salaattipeti ja kuutioi kasvikset ja omenat päälle.
2. Lohko punasipuli ja asettele päälle. Jos lapset ei pidä raaán sipulin mausta, niin sipulit voi marinoida ja tarjoilla erikseen.
3. Viipaloi Halloum-juusto. Kuumenna pannu ja sivele siihen aavistus oliiviöljyä talouspaperin avulla. Paista juustoviipaleita kunnes ovat saaneet kauniin pinnan molemmille puolille.
4. Nostele juustot leikkuulaudalle, anna jäähtyä hetki ja palastele sopiviksi paloiksi. Lisää salaatin päälle lopuksi.

Balsamicosiirappi

balsamiviinietikkaa
siirappia

1. Sekoita ja maista oikea suhde.

Tarjoile salaatti Balsamicosiirapin ja hyvän leivän kanssa.

4 kommenttia:

Kakkukaruselli kirjoitti...

Nam! Mun on ehkä pakko tehdä tätä huomenna, sen verran tuli vesi kielelle. Ei olekaan tullut vähään aikaan halloumia syötyä. Slups!

Pioni kirjoitti...

On kyllä herkullisen näköistä, pitääpä testata ja yllättää salaatilla töistä palaava kulta =)

Kakkukaruselli kirjoitti...

No niin, tänään sitten tehty tätä miehen kanssa iltapalaksi, kun lapset menivät nukkumaan. Ja Nam! Maistui erittäin hyvälle ja mieskin oikein ylisti.

Ruusperin Rouva kirjoitti...

Hyvä että oli isännänkin mieleen :) Meidänkin mielestä tämä on ihan sallaattien parraimmistoa!